Olen viimepäiväisten maailmaa heilauttaneiden tapahtumien jälkeen totaalisessa tunteiden solmussa. En halua syyllistää, enkä antaa anteeksi. En halua ajatella koko asiaa, enkä voi unohtaa. En enää katso TV: uutisia, enkä kuuntele radiota. Toisaalta tuntuu etten tiedä tarpeeksi. Mitä ihminen voi tehdä, jotta tunne oman elämänhallinnasta palaa?

Eilen minua pelotti koulussa. Mietin, onko meidänkin pienessä (muihin verrattuna pienessä) kouluyhteisössä joku, joka hautoo samanlaisia ajatuksia? Katselin ympärilleni ja näin opettajan tuijottamassa yliparvelta ala-aulaan, jossa velloi ihmisjoukko odottamassa hiljaisen hetken alkua, minä heidän joukossaan. Pelottikohan opettajaakin?

Kun kuulin tapahtuneesta kello oli jo yli kahdeksan keskiviikko- iltana. Välittömästi, ilman sen kummenpaa asiaan perehtymistä, julistin pojan ja tapahtuman hulluudeksi. Tein jyrkkiä päätelmiä tietämättä mitään koko tilanteesta. Keskiviikko aamulla kouluun ajaessani ensi-lumi sateli maahan ja mielessäni soi joululaulu "on lunta tulvillaan, tää raikas talvi sää..." Olin aamulla onnellinen... Iltapäivällä olotilani muuttui armottomaksi vituttukseksi ja kotiin tultuania olin onnellinen siitä, että olin kotona. Illalla kaikki sai uuden käänteen. Sisääni hiipi pelko, joka laukesi vasta eilen (torstai-iltana). Itkin hillittömästi maailman pahuutta ja omaa turvattomuuden tunnettani.

Nyt mietin pääsikö armottoman ja julman teon tekijä tavoitteeseensa. Hän järkytti koko Suomea, hän järkytti Eurooppaa, hän järkytti jokaista ihmistä ympärillään. Eikä kukaan ilmeisesti tiennyt hänen suunnitelmistaan mitään. Aina ollaan valmiita etsimään syyllisiä, mutta se ei ole tarpeen. Vaikka löytäisimme syyllisen, vaikka saisimme osoittaa häntä sormella, huutaa ja kirota, ei se muuttaisi sitä mitä on tapahtunut. Mielessäni on yksi ainoa ajatus tällä hetkellä: Miten minä voin estää vastaavanlaisen tilanteen muodostumisen tulevaisuudessa?

 Tämä yksikin tapahtuma oli liikaa. Ehkä me uskomme tarpeeksi ihmisyyteen, koska teon tekijältä usko ihmisyyteen oli viety, ja teemme jotain nuorten ja nuortenaikuisten mielenterveysongelmien ehkäisemiseksi ja otamme koulukiusaamisen vakavasti. Vielä tänäkin päivänä koulukiusaamista katsotaan läpisormien, siihen ei puututa tarpeeksi aikaisin, se suljetaan pois, siitä tehdään olematonta. Tästä syystä tuhannet pienet ja isommatkin opiskelijat kammoksuivat kouluun lähtemistä tänäkin aamuna. Tarvitseeko heidän pelätä huomenna, sen päätämme me.