Ukkini, isoisäni, äitini isä - jo vanha mies, jolla on edelleen vahvat mielipiteet, hämmästytti minua eräänä päivänä tuumaamalla, että rakkaudesta ei pitäisi puhua, kun vannotaan yhteisen elämän ja pitkäikäisen yhdessäolon nimiin. Hänen mukaansa rakkaus on sananakin niin loppuun kulutettu, ettei sille ole jätetty nykymaailmassa minkälaista arvopohjaa. Hemingwaykin on sanonut rakkaudesta, ettei siitä pidä puhua, koska samalla sen lumous katoaa.

En tiedä onko ukkini perehtynyt Hemingwayn ajatuksiin rakkaudesta tai mistää muustakaan, mutta pitkään ja hartaasti mietittyäni, tulin siihen tulokseen, että ehkä ukkini sanomassa on jotain perää. Miksi muuten näkyvä osa avioliitoista päätyy eroon, miksi muuten olisi niin helppo mennä kihloihin jo alaikäisenä ja vannoa ikuista rakkautta. Rakkaudesta on tullut arki päivää, sillä ei ole enää samanlaista salamyhkäistä verhoa suojanaan kuin joskus. Ehkä menneinä aikoina avioiduttiin käytännön syistä, mutta kun todellinen rakkaus löytyi, se oli jotain suurta ja kadehdittavaa. Nykyään se suuri rakkaus on jokaisessa suhteessa, jokaisessa ihmisessä, johon ihastutaan tai tykästytään. Rakkautta on kaikkialla - ehkä liiaksikin asti.

Onneksi ukilla oli kuitenkin olemassa valmiiksi mietitty korvaavuus rakkaudelle. Muuten uskoni ihmisten väliseen kumppanuuteen olisi hävinnyt kuin tuhka tuuleen. Ukkini puhui kaipuusta uutena rakkauden ilmauksena. Sydäntä raastava ja repivä kaipaus on kauneinta ja kauheinta, mitä ihminen voi kokea. Vaikka ensi reaktioni ajatusta kohtaan oli torjuva, epäuskoinen ja ahdistunut, ei ajatus jättänyt minua rauhaan. Kaipausta vai rakkautta?

Jos kaipausta voidaan pitää uutena sitoutumisen, yhteiselämän ja uskollisuuden symbolina, mistä kaipaus sitten koostuu? Niinpä niin, taas päästiin ikuisuus kysymyksien ääreen. Jos kaipaus on itsenäinen elementti kaikkien muiden tunteiden kirjossa, miten se voidaan määritellä. Entä rakkaus, sillä kuvataan tai on kuvattu juuri samoja elementtejä, kuin kaipauksella. Luulempa, että nämä kaksi sanaa tai symbolia, jotka kuvaavat tarvetta huolenpitäimisestä, välittämisestä, hoivaamisesta ja kyvystä antaa ja saada anteeski, eivät ole toisensa pois sulkevia. Kysymys on pikemminkin fuusiosta - yhteen sulautumisesta, jolloin ilman toista symbolia, ei voida määritellä toista. Nämä kaksi elementtiä on nivottu yhteen ja ne tulevat pysymään yhdessä.

Ehkä toinen on kulutettu loppuun yleisessä kielessä, mutta tämän yksittäisen sanan - Rakkaus, merkitys piileekin sen kyvyssä järisyttää yksittäisten ihmisten elämää ja maailmaa. Loppujen lopuksi ihmiset ovat ottaneet rakkauden välineekseen pelata itselleen jotain, mitä he eivät muuten saavuta. Rakkaudesta on tullut voiton ja onnen tavoittelun väline, jolloin siihen ei liity kaipuuta missää muodossa. Onkin lahja saada rakkautta ja kaipuuta samassa paketissa. Silloin, kun tietää saavansa molempia, ei kannata lähteä pelaamaan aitoja tunteita vastaan, koska valheilla on tapana paljastua.