"Stop being who you were and become who you are" - Paulo Coelho päivittäin päivitetyssä blogissaan Worrier of the light.

Miten paljon menneisyyden tapahtumien tulisi antaa vaikuttaa elämäämme tänä päivänä. Entä niiden asioiden, joita ei koskaan tapahtuneet toiveistamme huolimatta? Välillä minusta tuntuu, että olen joltain osin jäänyt menneisyyteni vangiksi, sillä alitajuntani palauttaa tasaisin väliajoin mieleeni erään tietyn henkilön, joka vaikutti elämääni yli kymmenen vuoden ajan. Se on pitkä aika, kun ottaa huomioon, että elämästäni yhdeksän vuotta on kulunut ilman hänen "läsnäoloaan".

Tästäpä siis kysymys: Miten vakavasti minun pitäisi suhtautua alitajuntani myllerrykseen? Itse olen painiskellut tämän asian kanssa jo miltei vuoden, eikä loppua näy. Minun ei tarvitse kuin ajatella, kohdatessani vastakkaisen sukupuolen edustajan, että "onpas hän söpö", kun tämä haamu kiittää jo seuraavana yönä alitajunnastani unen muodossa ja ajatukseni harhailevat päiviä, silloin tällöin jopa viikkoja kyseisessä henkilössä, josta tässä vaiheessa mainitsen sen verran, että hän on myös vastakkaisen sukupuolen edustaja, jota kutsuin eräässä elämäni vaiheessa parhaaksi ystäväkseni.

Äiti ja isi sanoivat vuosia sitten, että hän on henkilö, joka on minua varten. Hassua minkälaisia asioita ihminen voi muistaa vuosienkin takaa. Mutta hän on ainut, josta äitiä ja isi ovat ikinä sanoneet mitään positiivista. Muut varteenotettavat on sivuutettu lausahduksella: "Ei se oo sun tyyppinen" ja sillä selvä. Mitenköhän paljon annan äidin ja isin mielipiteen vaikuttaa valintoihini...? Oisikohan tässä kenties syy siihen, että olen sinkku vieläkin...? :) No jaa enpä usko, on minulla kuitenkin omiakin ajatuksia, mutta jotakinhan tässä on jo pakko alkaa keksiä syyksi, kun prinssiä ei vain näy eikä kuulu. *pilke silmäkulmassa*

No joka tapauksessa, kai se jossain vaiheessa selviää, miksi kyseinen herra seikkailee alitajunnassani alituisesti. Olkoonkin, etten ole puhunut hänen kanssaan miltei viiteen vuoteen. Alan kohta selata puhelinluotteloa, koska haluan todellakín päästä selvyyteen mikä tässä on takana! En odota mitään suurta romanssia, enkä elämäni prinssiä tästä. En vain halua unohtaa kaikkia muita varteenotettavia tyyppejä tämän alitajuisen tempaukseni jalkoihin. Niinhän sitä sanotaan asiat menneisyydestä pitää selvittää, että voi jatkaa elämäänsä, vai mitä? :)

Vielä siihen skitsofreeniseen sekoiluuni yksi kommentti:

"Se puhuu asioista, joista melkein kaikki kirjat puhuvat" vanhus jatkoi.

"Siitä että ihmiset eivät kykene valitsemaan omaa kohtaloaan. Ja lopulta se saa kaikki uskomaan maailman suurimpaan valheeseen."

"Mikä on maaiman suurin valhe?" poika kysyi ihmeissään.

"Se että menetämme jossain vaiheessa otteemme elämään ja sitä alkaa hallita kohtalo. Ja se on maailman suurin valhe."

Paulo Coelho kirjassaan Alkemisti (1988)