Koti - niin perussuomalainen ja yleismaailmallinenkin käsite. Koti on sanana helppo määritellä, mutta konkreettisena asiana ja yksityisen henkilön kannalta vähän mutkikkaampaa. Olenkin miettinyt ahkerasti missä kotini oikein on ja mikä kodista tekee kodin.

Ensimmäisessä vaiheessa, kun olin vasta muuttanut omaan kotiini, (oma tässä tapauksessa tarkoittaa vuokra-asuntoa, jonka käytöstä maksan joka kuukausi sievoisen summan!) toisetelin innokkaasta, että minulla on kaksi kotia. Toinen niistä on  vanhempieni luona ja toinen siellä missä on minulle tärkeät tai merkitykselliset tavarat. Näin materialistiselle aikakaudelle syntyneenä en käy materian arvoa kieltämään. Minulla siis oli kaksi kotia. Elämä oli tuossa vaiheessa helppoa, missä olikin olin vääjäämättä kotona.

Toisessa vaiheessa otin etäisyyttä. Minulla oli yksi KOTI. Vanhempieni luokse mennessäni ajattelin vielä meneväni kotiin, mutta kodin käsite oli hieman muuttunut. Meniin paikkaan, joka kerran edusti minulle turvallisuutta ja pysyvyyttä, mitä ikinä tapahtuisikaan. Oma asuntoni sen sijaan edusti ensisijaisesti kotia aidoimmillaan. Olin siellä turvassa töiden tai koulun jälkeen. Olin onnellinen, kun pääsin omasta ovestani sisään ja pystyin huolehtimaan itsestäni.

Nyt elän kolmatta vaihetta. Olin pitkästä aikaa käymässä kotona. Ne tunteet, jotka olivat jo hieman hälvenneet tulivat takaisin kuin kirkkaalta taivaalta. Menin KOTIIN. Minulla oli kiire, odotin  päiviä pääseväni kotiin. Kun sitten menin kotiin, olin päivän verran kuplassa, en oikein nähnyt ympärilleni. Minulla oli niin tarkka käsitys siitä, missä mikäkin oli, ettei ollut tarvetta katsella ympärilleen.

Sitten se iski - Mitä ihmettä täällä on mahtanut tapahtua sillä aikaa, kun olen ollut poissa? Olin varmaan ajatellut jollain hassulla tavalla, että aika pysähtyy siellä, missä minä en ole paikalla ja jatkaa kulkuaan tasan siitä pisteestä, josta olen milloinkin lähtenyt. Nyt siis toisaalla eletään elämää ilman minua, ilman, että mitenkään vaikuttaisin asioiden kulkuun. Puhelin soitto silloin tällöin sekoittaa arkisen kuvion.

Mieleeni tulikin yksi filosofian peruskysymyksistä ajatuksiini liittyen, nimittäin: Onko jotain todistettavasti olemassa, vaikka en voi nähdä/kokea sitä? Onko ihminen kotonaan aina siinä paikassa, jossa viettää aikaansa. Vai onko koti siellä missä on ne omat tavarat, jotka on itse järjestellyt ja valinnut asuntoaan somistavaan? Vai tekevätkö ihmiset kodin, ne tärkeät ihmiset, jotka ovat aina olleet paikalla?

Olisiko siis helpompi muuttaa samaan kaupunkiin asumaan vanhempiensa kanssa, jotta tällaisilta pohdinnoilta välttyisi? Aina voisi siirtyä siihen paikkaan, mikä tuntuu eniten kodilta. Vai onko helpompi kiskaista kerralla enemmän välimatkaa, jolloin joutuu tottumaan uudenlaiseen olemisen vaikeuteen? Missä minä olen? Kuka minä olen? mitä minä teen täällä?

Epävarmuus on raastavaa, mutta edessä häämöttävän ratkaisun valossa kaunista.

(Tästä aiheesta voinkin kirjoittaa seuraavaksi, näin niitä älyttömyyksiä putoilee, kuin lehtiä syksyisistä puista...)